tiistaina

Sunnuntaina 21.8.2016




JUMALALLINEN LITURGIA SUNNUNTAINA 21. ELOKUUTA 2016 KELLO 8.
 
  & 

 Samana päivänä on Athos-Säätiöllä LAMMI-VIIKON ALKAJAISTAPAHTUMA KELLO 12-17:
 
Pianotaitelija Rauno Jussilan klassisen musiikin konsertti kello 12-12:45. 
Konsertti on ilmainen ja päivän aikana on myös ilmainen sisäänpääsy Säätiön tiloissa oleviin näyttelyihin (kello 13-17).







Tervetuloa!









Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiö
Kaunisniementie 415
Panagia, Ronnin kylä, 16900 Lammi
 
 
 
 

sunnuntaina

Kurssikuvia: Bysanttilainen ikoni- ja seinämaalaus (11.-16.7.2016)

Kurssiohjelma. The course program.


Bysanttilaista seinämaalausta. Byzantine wall painting.


Värejä. Colours.


Herra Jeesus Kristus ja Hänen kaikkeinpyhin Äitinsä Kaanan häissä. Lord Jesus Christ and His Most Holy Mother at the wedding of Cana.


Herra Ksenopoulos maalaamassa ja kurssilainen kuvaamassa. Mr Xenopoulos is painting and a student is filming.


Herra Ksenopoulos ja oppilaat sekä apuopettaja-Sofia. Mr Xenopoulos, his students and teaching assistant, Sophia.

Apuopettaja Sofiakin ottaa valokuvia. Teaching assistant Sophia taking photographs.



Herra Ksenopoulos maalasi pyhän Gregorios Teologin. Mr Xenopoulos painted Saint Gregory the Theologian.


Ikonimaalareiden ohjelmassa oli Jumalanäidin ikonin maalaaminen. The icon painters of the course painted an icon of the Theotokos.




Kiitämme lämpimästi herra Ksenopoulosta, apuopettaja Sofiaa ja kaikkia kurssilaisia!

 Ja: Onnittelumme herra Ksenopoulokselle, joka on saanut tämän vuoden toukokuussa Unescon palkinnon!








LINKKEJÄ

herra Ksenopouloksen teosta "Kopos kai Spoudi" ("Vaivannäöllä ja harjaannuksella") 
sekä sen tekstiosuuksien suomennosta myydään Kirjakauppa Filokaliassa.





keskiviikkona

"Kutsumuksena luostarielämä"




Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiön järjestämään seminaariin "Kutsumuksena luostarielämä" saapuu puhujaksi Athosvuoren Uudella Skiitalla elävä isä Nikon sekä Yhdysvalloissa sijaitsevan Pyhän Ninan luostarin Äiti Igumenia Emiliani. Suomalaisia puhujia seminaarissa on Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarista (äiti Kristoduli) sekä Uuden Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostarista (pappismunkki Mikael) ja Athos-Säätiöltä (Hannu Pöyhönen ja Heikki Alex Saulamo). Seminaari järjestetään Lammin Panagiassa 9.-11. syyskuuta 2016.



Tiedustelut ja ilmoitautumiset mielellään sähköpostitse osoitteeseen:


tai myös puhelimitse numeroon 050-441 2036.



LINKKEJÄ


isä Nikonin puheita: "Elämä elämän jälkeen" & "Toiset"

Vuonna 2012 Äiti Igumenia Emiliania haastateltiin Ylen "Horisontti"-ohjelmassa (haastattelu alkaa kohdasta 19:50)

Lehdistötiedote seminaarista "Kutsumuksena luostarielämä" (julkaistu: 1.8.2016)





something in English:

Father Nikon from the New Skete of the Holy Mountain
will be a speaker in the Athos-Foundation's seminar about
the monastic vocation (held in Panagia, Lammi,
9th - 11th of September 2016). The Youtube videos
(where Fr Nikon speaks in Greek) "Life after Life"
and "The Others" have English subtitles.


Update, 4.8.2016:

Also in the seminar there will come a speaker from USA,
Mother Igumenia Aemiliane from the Sacred Monastery of Saint Nina.

Speakers from Finland: Mother Kristoduli (from the Holy Monastery of Holy Trinity, "Lintula"), hieromonk Mikael (from the Holy Monastery of the Transfiguration of Christ, New Valaam),
Hannu Pöyhönen and Heikki Alex Saulamo (from the  Foundation of the Heritage of All the Saints of Mount Athos)





päivitetty 4.8.2016

tiistaina

"Kasvot kertovat." Kalervo Puskalan valokuvia vuosilta 1953-2016




Tervetuloa Kalervo Puskalan muotovalokuvanäyttelyn avajaisiin
sunnuntaina 12. kesäkuuta 2016 klo 14-16!

Suomessa ja maailmalla tunnetun Kalervo Puskalan näyttelyn
mustavalkoiset muotovalokuvat ovat yli kuuden vuosikymmenen ajalta.

Athos-Säätiön päärakennuksessa olevan näyttelyn avajaisissa pidetään esitelmä muotokuvasta.
Samana päivänä on myös vanhaa kreikkalaista musiikkia esittävän yhtyeen "Manolis ke Alekos" konsertti.

Avajaispäivänä ilmainen sisäänpääsy sekä näyttelyyn että konserttiin. 


Muina aikoina näyttelyliput kaikkiin Athos-Säätiön näyttelyihin 5-10 euroa/henkilö.



Athos-Säätiö
Kaunisniementie 415
16900 LAMMI





 

maanantaina

Tuhat vuotta niinkuin yksi päivä



Athoksella Pyhän Panteleimonin luostarissa vietettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna venäläisen athoslaisuuden 1000-vuotisjuhlaa. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill seurueineen ja Venäjän presidentti V. Putin turvamiehineen vierailivat luostarin 100-vuotiaan Isä Igumeni Jeremian ja tämän veljestön luona.

Pyhän Panteleimonin luostarin Isä Igumeni tuli lienee tutuksi niille, jotka vierailivat Athos-Säätiön ensimmäisessä näyttelyssä "Athosvuoren munkkeja ja bysanttilaisia ikoneita". Näyttely oli esillä kartanorakennuksessa 2013-2014, ja Isä Igumenin kuva oli yksi herra Konstantinos Ksenopouloksen maalaamista muotokuvista.


Miksi kerromme nyt tuosta juhlasta Athosvuorella? 


Syynä on se, että samana viikonloppuna vietettiin juhlallisuuksia myös Athos-Säätiöllä. Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen siunauksella Helsingin Pokrovan seurakunnan isä Viktor (Лютик) saattoi tulla toimittamaan Pääsiäisajan jumalanpalveluksen Panagiaan. Aiemminhan Esipaimen siunasi meille Pääsiäisyön palveluksen toimittamisen samaan aikaan muiden maiden ortodoksien kanssa. Lauantaiaamuna 28. päivä toimitettiin siis jumalallinen Liturgia. Tämän jälkeen rukoiltiin vielä edesmenneen nunna Marian sielun puolesta sekä käytiin vihmomassa Pyhän Kosmaan kappelin ulkoseinään kiinnitetty ikoni, jonka tekivät yhteistyössä athoslainen isä Josif ja Päivi Loikala. Palveluksen jälkeen maittoi kalakeitto sekä muut herkut.


Lämmin kiitos ja kumarrus isä Viktorille sekä kaikille, jotka saavuitte rukoilemaan yhdessä ja toimittamaan Veretöntä uhria! 


Ja lämmin kiitos ja kumarrus teille, jotka ahkeroitte keittiössä!


Ja teille, jotka lahjoititte ruokatarpeita!








Edesmenneestä nunna Mariasta vielä. Lauantaina luoksemme saapui myös risti, jonka ihmeellistä historiaa voi lukea esimerkiksi vuoden 2011 Loviisan sanomista "Ortodoksiristi kellui keskellä Suomenlahtea" ja "Matkalla Anna Virubovan haudalle".


Lämmin kiitos Pyhät keisarilliset marttyyrit ja Anna Taneeva Suomessa muistoyhdistys ry:n edustajille, jotka lahjoittivat ristin Athos-Säätiölle!


Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu, Jumalan palvelijatar, nunna Maria!


Risti.


Valamossa 1920-luvulla.








tiistaina

Lasi taipuu taitajan käsissä



Lämpimästi tervetuloa Kyllikki Suden lasitöiden näyttelyn avajaisiin
lauantaina 21. toukokuuta 2016 klo 13.



Näyttely on jaettu kahteen tilaan: päärakennukseen eli "Kariekseen" sekä Keltaiseen kartanoon. Avajaistilaisuus järjestetään kartanorakennuksessa.

Esillä on yli sata teosta, joissa on käytetty lasimosaiikkimenetelmää, sulatusta ja tiffan-tekniikkaa. Näyttelyssä on seinälle ja ikkunaan tarkoitettuja tauluja, uskonnollisia sekä kukkia, perhosia, lintuja ja eläimiä kuvaavia. Töiden joukossa on myös valaisimia, vateja ja koruja.






maanantaina

Toiset


Athoslainen isä Nikon: Toiset




 Athoslainen vanhus Nikon on kilvoitellut Pyhällä Vuorella jo yli kolmekymmentä vuotta. Munkkielämänsä alussa hänellä oli vanhuksena Yhdysvaltojen Arizonaan sittemmin muuttanut vanhus Efraim ("Amerikan Efraim"). Seuraavassa videossa isä Nikon puhuu "toisista". Isä Nikon puhuu kreikaksi, mutta video sisältää tekstityksen englanniksi. Puheen suomennos on tehty pääosin englanninkielisestä tekstityksestä. Väliotsikot ovat suomentajan lisäyksiä.
  

Herra X.: Aloitetaanpa! Hyvät naiset ja herrat, hyvää iltaa. Me toivotamme teidät tervetulleeksi vuoden viimeiseen tapaamiseemme. Ja meillä on jälleen kerran ilo esitellä meidän rakas isä Nikonimme, joka puhuu täällä tänään. Isä Nikon on ollut munkkina Athoksella 30 vuotta. Lopussa meillä on mahdollisuus kysymyksille. Ja tänään hän puhuu teemasta ”Toiset”. Herra Athanasiadi saa jatkaa...

Herra Athanasiadi: Te tiedätte, että isä Nikon puhui täällä viime vuonna. Silloin hänellä oli aiheena ”Elämä elämän jälkeen”. Isällä on kaksi tutkintoa, mutta minä haluaisin sanoa, että hänellä on kolme tutkintoa. Ensinnäkin hänellä on tutkinto oikeustieteistä. Ja hänellä on myös tutkinto teologiasta. Mutta mitä voi sanoa kolmestakymmenestä vuodesta Pyhällä Vuorella? Eikö se tutkinto itse elämästä?

Hän elää Uudella skiitalla lähellä Pyhän Paavalin luostaria, Pyhän Spiridonin keljassa. Useista hänen opetuspuheistaan on tehty CD-levyjä. Tässä oli muutamia sanoja. Nyt on isä Nikonin vuoro.


ISÄ NIKON:

Haluaisin ensin kiittää paikallista piispaa ja pyytää hänen siunaustaan tähän kokoontumiseemme. Haluaisin myös kiittää niitä, jotka järjestivät tämän tapaamisen tänään ja kaikkia teitä teidän rakkaudestanne.

Teemamme on Toiset. Ketkä ovat toiset? Toiset ovat ympärillämme. He ovat lähellämme. Heidän kanssaan me elämme. Heihin me tukeudumme. Heidän kanssaan me tapaamme ja puhumme päivittäin. Heidän kanssaan meillä on ihmissuhteita. Heistä meille on annettu käsky: ”Rakasta lähimmäistäsi.”

Me emme voi sanoa: ”Minä rakastan koko maailmaa.” Tuollaisella rakkaudella ei ole mitään painoarvoa tai arvoa. Mitä voimme tehdä tuontyyppisellä rakkaudella? Me kaikki voimme sanoa, että rakastamme niitä, jotka ovat meistä todella kaukana. He eivät mitenkään vaivaa meitä. Käsky on rakastaa kaikkia, jotka ovat lähimmäisiämme – niitä, jotka ovat lähellämme. Kun me näemme heidän puutteensa ja heikkoutensa, vain silloin meidän rakkaudellamme heitä kohtaan on painoarvoa ja arvoa.

Ketä ovat Toiset meille? Eräs ranskalainen ateisti sanoi kerran: ”Minun helvettini on Toinen.” Minun ohjaajavanhukseni sanoi minulle: ”Oletko nähnyt veljesi? Olet nähnyt Herran Jumalasi.” Kumpi oli oikeassa?


Minun helvettini on Toinen”

Yhtenä sunnuntaina eräässä kylässä Peloponnesoksella oli muistopalvelus ja kolivaa (so. muisteluvehnää). Jumalallinen liturgia päättyi. Koliva tarjottiin. Ihmiset lähtivät maailmaan... Tiedättekö, kuinka monta ihmistä kuoli heti tuon jälkeen? Viisitoista ihmistä. Ei yksi eikä kaksi, vaan viisitoista ihmistä. Se ei ollut onnettomuus. Kolivan sisällä oli myrkkyä. Joku oli laittanut siihen myrkkyä. Kaikki olivat kauhuissaan ja raivoissaan. Lehdet kirjoittivat tapauksesta. Tehtiin tutkimuksia ja myöhemmin syyllinen löydettiin. Syyllinen oli halvaantunut nainen. Ja ihmiset kysyivät häneltä, miksi hän teki sen. Hän meni oikeuteen. Tuomari antoi hänelle kuolemantuomion. Tuohon aikaan kuolemantuomio oli vielä käytössä.

Ennen kuin nainen vietiin Ateenaan, hänet laitettiin vankilaan. Eräs pappi tuli vankilaan vierailemaan naisen luona. Pappi oli kuin isä, joka kärsi naisen puolesta ja oli huolissaan ja hän yritti auttaa naista. Nainen ei kuitenkaan halunnut luokseen vieraita. Pappi ei sanonut mitään. Hän vain yritti vielä toisen kerran päästä tapaamaan naista. Lopulta nainen salli papin tulla katsomaan itseään.

Murtuneena nainen tunnusti. Hän sanoi, että oli tehnyt virheen. Hän sanoi: ”Minun ei olisi pitänyt myrkyttää viittätoista ihmistä. Minun olisi pitänyt myrkyttää koko kylä! Kaikki kyläläiset! Koska olin halvaantunut, eikä kukaan tullut katsomaan minua. Joka päivä minä kärsin ja olin yksinäinen. Koska minä tarvitsin apua, eikä kukaan tullut. Minun ei olisi pitänyt myrkyttää ainoastaan viittätoista ihmistä, vaan kaikki heidät!”

Nainen saapui Ateenaan, ja pappi matkusti hänen kanssaan auttaakseen häntä. He keskustelivat monista asioista: siitä, kuinka me olemme kaikki ihmisiä ja naisen tulevasta teloitushetkestä (kuolemantuomiosta). Nainen teki ristinmerkin ja itki: ”Jumalani, anna minulle anteeksi!” Ja lopulta teloittajat teloittivat hänet. Näyttää siltä kuin ranskalainen ateisti olisi ollut oikeassa. Tuon halvaantuneen naisen helvetti olivat Toiset. Onko se niin?


Oletko nähnyt veljesi? Olet nähnyt Herran Jumalasi.”

Eräässä toisessa kylässä Kreikassa joku tapettiin. Poliisi pidätti miehen, joka oli lähellä murhapaikkaa. En mainitse tapauksen nimiä. Kun kirjoitin tätä puhetta, eräs ihminen tuli minulle tämän tarinan kanssa.

Syytetty vietiin oikeuteen. Oikeus tuomitsi hänet syylliseksi. Mies lähetettiin vankilaan. Kului yksi vuosi, kaksi vuotta, viisi vuotta. Kymmenen vuotta kului, ja mies sanoi koko ajan, ettei hän ollut tehnyt murhaa. Mutta tämä mies oli uskova kristitty ja sanoi: ”Jumalani, tämä on Sinun tahtosi.” Ja niin hän rauhoittui ja 20 vuotta kului. Noiden 20 vuoden kuluttua eräs toinen mies kuoli. Mutta ennen kuin tuo mies kuoli, hän meni ja pyysi papilta mahdollisuutta synnintunnustukseen. Hän tunnusti: ”Minä tapoin sen miehen kylässä. Mies vankilassa on syytön.”

Pappi sanoi: ”Jos haluat todistaa miehen syyttömyyden, sinun täytyy itse tunnustaa se viranomaisille. Minä olen pappi. En voi paljastaa, mitä kerroit tässä synnintunnustuksessa. Sinun täytyy tehdä se.” Onneksi mies suostui. Ja hänen onnistui ajoissa tunnustaa murha viranomaisille ennen kuin hän kuoli. Oikeusistuin antoi käskyn vapauttaa viaton mies vankilasta. Mutta tapahtuikin jotakin yllättävää! Mies ei halunnut lähteä vankilasta. Hän sanoi: ”Ei! Täällä löysin Jumalan. Täällä teen töitä. Täällä keskustelen toisten kanssa Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan. Täällä luen Pyhää Raamattua ja täällä tuen veljiäni. Minä en halua lähteä.” Lopulta viranomaiset tekivät päätöksen jättää hänet vankilaan. Hän saisi tulla sieltä pois silloin kun itse haluaisi.

Kun mies sitten oli vankilan ulkopuolella, hänen sukulaisensa lähestyivät häntä. Sukulaiset käskivät miestä etsimään murhaajan perheen ja tappamaan heidät kostoksi siitä, että mies oli ollut vankilassa 20 vuotta. Mies sanoi: ”Hyvä on...”. Mies valmisti suuret juhlat. Hän kutsui murhaajan perheen käymään... jotta he voisivat antaa toisilleen anteeksi ja elää rauhassa keskenään.

Noihin aikoihin metropoliitta vihki tämän miehen papistoon. Ja kaikkialla, minne hän pappina meni, hän otti vastaan synnintunnustuksia ja pelasti monia ihmisiä lähikylissä. Vaikuttaa siltä, että tässä tapauksessa minun ohjaajavanhukseni oli oikeassa. ”Näitkö veljesi? Sinä näit myös sinun Herran Jumalasi.”

Kysymys voidaan myös kääntää toisinpäin. Aiheutammeko me itse mahdollisesti helvetin toisille ihmisille? Ehkä meidän takiamme ihmiset elävät helvetissä, ja sitten me itsekin elämme samassa helvetissä?

On paljon sairaita ja halvaantuneita ihmisiä. He eivät kuitenkaan myrkytä toisia ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että ranskalainen filosofi ei ajatellut tätä. Entä ajattelemmeko me itse? Onko aina joku toinen syyllinen? Eikö meissä itsessämme koskaan ole vikaa? Me haluamme kaikkien olevan hyviä. Mutta kuinka hyviä me itse olemme? Mitä meidän tulee tehdä, että Paratiisimme voi alkaa täällä, tästä elämästä? Mitä tulee tehdä, ettemme aiheuta toiselle ihmiselle elämää helvetissä?

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.” Toinen käsky: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (vrt. Matt. 22:37-40)

Ensin sinä rakastat Herraa Jumalaasi. Ja toisen käskyn mukaan kuuluu rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Näissä kahdessa käskyssä on kaikkien Jumalan lakien juuri.

Huomioikaa tämä: siinä sanotaan, että ensin rakasta Jumalaa kaikesta voimastasi, hengestäsi ja sydämestäsi. Toinen käsky on samanarvoinen, eikä se ole alempi kuin ensimmäinen: rakasta lähimmäistäsi. Siinä ei sanota, että ensimmäinen käsky on suurempi. Ne ovat yhtä tärkeitä. Tämän vuoksi pyhä Johannes Teologi kirjoitti ensimmäisessä kirjeessään: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija.” (1 Joh. 4:20)

Me emme voi rakastaa Jumalaa, jos emme rakasta toinen toistamme tai jos emme välitä toisistamme tai emme ole tekemisissä toinen toistemme kanssa. Toinen eli lähimmäisemme on Herra, jota me emme voi nähdä.

Ristiinnaulitsemisen jälkeen kaikki opetuslapset piiloutuivat peloissaan. Viranomaiset etsivät heitä. Kaksi heistä meni erääseen kylään (Luuk. 24). Monet tuntevat tämän kohdan. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka asiat saattoivat päättyä näin?” He uskoivat, että Kristuksesta tulisi Israelin hallitsija. He uskoivat, että Hän todisti sen ihmeillä ja voimallaan. Jälkeenpäin he kuitenkin näkivät Kristuksen kuolevan ja menevän hautaan. Joku lähestyi heitä ja kysyi heiltä: ”Miksi olette niin huolissanne?” Ja tämä mies kertoi heille, että näin tuli tapahtua ja käytti viittauksia Pyhiin Kirjoituksiin. Ja nuo kaksi miestä iloitsivat kolmannen miehen sanoista. He olivat palaamassa kyläänsä. Nuo kaksi miestä pyysivät kolmatta miestä tulemaan mukaansa. He sanoivat: ”Tule meidän kanssamme ja jatka matkaasi huomenna.” Mies suostui. Ruokailun aikana mies otti leivän ja mursi sen. Silloin kaksi miestä ymmärsi, että kyseessä oli Kristus. He eivät tunteneet Häntä ennen tuota. Hän vaikutti heistä erilaiselta.

Evankeliumi (Joh. 21) kertoo, että muutama opetuslapsi meni kalastamaan. He eivät saaneet yhtään kalaa. Joku rannalta käski heitä heittämään verkon toiselle puolelle venettä. Opetuslapset tunsivat meren yhtä hyvin kuin kämmenselkänsä – he olivat kalastajia. He heittivät verkon ja saivat kaloja. He ymmärsivät heti, että kyseessä oli Herra, koska verkot olivat täynnä kalaa. He hyppäsivät ja uivat rantaan. He näkivät, että mies oli sytyttänyt nuotion ja valmisti kalaa leivän kanssa. Mies sanoi: ”Antakaa minulle yksi saamistanne kaloista. Tulkaa aamiaiselle.” Kukaan ei sanonut sanaakaan. Evankeliumi kertoo jotakin uskomatonta: ”Kukaan opetuslapsista ei uskaltanut kysyä häneltä: ”Sinä? Kuka sinä olet?”

Miksi he olisivat kysyneet tämän kysymyksen? Kuinka he saattoivat kysyä tämän kysymyksen? Eivätkö he nähneet, kenen kanssa he puhuivat? Eivätkö he tunnistaneet Häntä? He ymmärsivät, kuka oli kyseessä veneessä tapahtuneen ihmeen perusteella. He ymmärsivät, että se on Herra.

(Syötyään) he seurasivat Häntä, ja Herra kysyi Pietarilta: Rakastatko sinä minua? Toisen kerran Herra kysyi. Pietari toisti: Kyllä. Kolmannen kerran ja Pietari itki (vrt. Joh. 21:15-17). Joten miksi he eivät tunnistaneet Häntä ensin? He viettivät vuosia yhdessä. He olivat jättäneet toisensa vasta muutamia päiviä aiemmin. Miksi he eivät tunnistaneet Häntä?

Pyhän Vuoren Protatonissa on kirkko, jossa on ainutlaatuinen Kristuksen ikoni. Se ei ole sellainen ikoni Kristuksesta, jonka me tunnistamme. Ja sillä on nimi: Kristus toisessa ulkonäössä.i Toisenlaisilla kasvoilla. Miksi (Kristus on kuvattu toisenlaisena)? Miksi opetuslapset eivät tunteneet Kristusta ylösnousemuksen jälkeen? Hehän olivat niitä ihmisiä, jotka söivät Hänen kanssaan, ja he itkivät Hänen kanssaan ja he rukoilivat Hänen kanssaan. Miksi on tuo ikoni, jossa Kristuksella on toisenlaiset kasvot? Herra itse selittää syyn siihen. Meidän täytyy oppia lukemaan Uutta testamenttia. Siinä ei ole kovinkaan paljoa tekstiä. Oppikaa se ulkoa. Me löydämme siitä vastaukset kaikkiin ongelmiimme.

Miksi siis toisenlaiset kasvot, toisenlainen ulkonäkö? Herra vastaa Matteuksen evankeliumissa (25:31). Herra puhuu toisesta tulemisestaan ja viimeisestä tuomiosta. Hän tulee sanomaan: Kaikki te paratiisiin menevät, tulkaa tänne, ja kaikki helvettiin menevät, menkää tuonne. ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta...” Miksi? Te ruokitte minua kun olin nälkäinen, te vaatetitte minut kun olin alaston. Kun olin vankilassa, te kävitte minua katsomassa. Ja he vastaavat: Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi, köyhänä, alastomana jne.? Herra vastaa, koska te teitte sen vähimmille veljillenne/sisarillenne, te teitte sen minulle.

Ja Kristus sanoo toisille: ”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä...” Miksi? Koska minä olin nälkäinen, ettekä te ruokkineet minua. Minä olin vankilassa ja te unohditte minut. Ja nämä ihmiset kysyvät: Milloin emme tehneet näitä asioita sinulle? Ja Herra vastaa: Kun ette tehneet sitä veljillenne/sisarillenne, te ette tehneet sitä minulle.

Katsokaapas! Minun ohjaajavanhukseni oli oikeassa! ”Oletko nähnyt veljesi? Silloin olet nähnyt Herran Jumalasi.” Joten voimme oppia näkemään Kristuksen kaikissa ihmisissä. Sen vuoksi pyhä Antonios Suuri sanoi: ”Sinun elämäsi ja kuolemasi riippuu sinun lähimmäisestäsi. Voititko lähimmäisesi puolellesi? Sinä voitit Kristuksen. Teitkö syntiä lähimmäistäsi vastaan? Teit syntiä Kristusta vastaan.”ii Sen vuoksi Kristuksella on toinen ulkonäkö. Jotta opimme näkemään Kristuksen kaikissa.

Me emme pelastu yksin. Kristinusko on yksi perhe. Kukaan ei pelastu yksin. Jossakin Yhdysvalloissa oli suuri tulva. Tulvavesi nousi jopa kotien yläpuolelle. Jotkut ihmiset tulivat veneellä pelastamaan erästä pappia. Pappi sanoi: ”Herra pelastaa minut! Hän rakastaa minua ja minä rakastan Häntä.” Vene lähti. Vedet nousivat yhä. Toinen vene saapui paikalle. Pappi toisti saman asian: ”Herra pelastaa minut.” Vedet nousivat, ja pappi piti kiinni puusta pysyäkseen pinnalla. Kolmas vene tuli paikalle. Ja taas sama tapahtui: ”Herra pelastaa minut.” Vene lähti ja vedet nousivat vieläkin. Puu katkesi. Pappi alkaa hukkua ja huutaa: ”Herra, missä sinä olet?” Ja hän kuulee äänen taivaasta sanovan: ”Hetkinen! Minähän lähetin sinulle kolme venettä.”

Niin me pelastumme – toinen toisemme kanssa. Apostoli Paavali sanoo: ”Me olemme yhtä ruumista.” Emme ole yksinään. On eräs englantilainen runoilija nimeltään John Donne. Hän sanoo jotain erittäin hienoa. Ehkä olette kuulleet sen. (”No Man Is An Island” – Yksikään ihminen ei ole saari.)iii Aina kun meri vie osan maata pois – kohti merta – Eurooppa kutistuu. Tämä tarkoittaa, että meren alla olemme kaikki yhteydessä toisimme. Yksikään ihminen ei ole saari. Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, koska olen yhteydessä ihmiskuntaan. Sen vuoksi meidän ei koskaan tule kysyä, kenelle kellot soivat hautajaisten aikana. Ne soivat meille! Tämä tarkoittaa, että kun joku toinen kuolee, osa sinusta kuolee.

Varokaahan! Meidän uskossamme me uskomme yhteen Jumalaan. Mutta yhteen Jumalaan uskovat myös muslimit ja juutalaiset. Se ei kuitenkaan ole sama! Meidän Jumalamme ei ole muslimien jumala eikä juutalaisten jumala. Meidän Jumalamme on Pyhä Kolminaisuus. Yksi Jumala, yksi olemus, kolme Persoonaa. Rakkauden yhteydessä. Tämä on meidän Jumalamme.

Pyhällä Vuorella oli eräs pyhittynyt munkki, isä Efraim Katunakialainen, joka kuoli muutama vuosi sitten.iv Kerran isä Efraim sanoi: ”Yhtenä päivänä Jumalallinen Armo vieraili minun luonani keljassani. Se oli mahtavin kokemus.” Ja kokemuksen aikana oveen koputettiin. Siellä oli munkki, joka sanoi: ”Isä, tule ulos. Syödään lounasta yhdessä.” Isä Efraim ajatteli: ”Minäkö lähtisin nyt, kun Jumalan taivaallinen läsnäolo vierailee luonani? Jättäisinkö tämän hengellisen ruoan maallisen ruoan takia? Menisinkö nyt ja kokkaisin ruokaa toisille?” Heti Jumalallinen Armo jätti hänet. Vei kuukausien ajan pitkiä rukouksia ja kyyneleitä saada takaisin Jumalan armo. ”Menetitkö veljesi? Menetit Herran Jumalasi.”


Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko?”

Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, että me teemme kaiken mahdollisen, ettemme aiheuttaisi skandaalia toisille.v Ja apostoli Paavali sanoo: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room. 12:15). Ja vielä: ”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko?” (2. Kor. 11:29) Kuka sairastuu, etten minäkin sairastu?

Gerontikon kertoo, että varkaat tulivat varastamaan Abba Makariokselta erämaassa. Kun abba Makarios oli palaamassa keljalleen, hän näki varkaat. Hän sanoi varkaille: ”Antakaa minun auttaa.” Ja abba Makarios auttoi heitä. Varkaat kiittivät häntä ja lähtivät. Toiset puolestaan valehtelivat avoimesti, että Makarios oli tehnyt murhan. Hän ei puolustanut itseään. Hän hyväksyi valheet itsestään. Abba Agathonia syytettiin siitä, että hän oli haureuden harjoittaja. Abba Agathon hyväksyi nämä syytteet. Hän ei vastannut niihin vihalla.vi Miksi? Koska he oppivat vihaamaan syntiä, eivätkä syntistä.

Me kaikki olemme syntisiä. Jos meidän kuuluisi vihata syntisiä, meidän tulisi aloittaa ensin itsestämme. Ei ole ketään ihmistä ilman syntiä. Ainoa synnitön maailmassa on meidän Herramme Kristus. Kaikki muut ovat syntisiä. Me teemme syntiä silmillämme, korvillamme, ajatuksissamme jne. Kaikki me olemme syntisiä. Meillä kaikilla on heikkoutemme.

Kuinka kaunis onkaan hautajaispalveluksen psalmi: ”Minä olen sanomattoman kunniasi kuva (ikoni), vaikka kannankin synnintekojeni haavoja.” Pahin murhaaja ja rikollinen on yhä Kristuksen kunnian kuva (ikoni). Vaikka paholainen pommittaisi tuota ihmistä ja hänellä olisi (hengellisen) sodankäynnin haavoja. Minä olen sinun kuvasi, Herra. Vaikka minulla on hengellisiä haavoja.

Kun joku käyttäytyy pahasti meitä kohtaan, meidän ei tulisi koskaan vastata samalla tavalla ja sanoa: ”Hänen todellinen luontonsa on tullut esiin!” Ei! Ihminen löysi itsensä huonosta tilanteesta – hetken heikkoudesta. Paholainen voitti hänet sillä kertaa puolelleen. Hänen himonsa ja heikkoutensa ottivat hänet haltuunsa tuolla hetkellä. Siinä kaikki. Tuo ei ole se persoona, jonka minä tunnen. Ystävä, veli, vaimo, aviomies, naapuri jne.

Yksi huono hetki ei selitä koko ihmisen elämää. Myös me löydämme itsemme huonoista tilanteista, joissa me käyttäydymme pahasti toisia kohtaan. Kuinka me tahdomme itseämme kohdeltavan, samoin me kohtelemme toisia.

Jumalan Sana sanoo: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.” (vrt. Matt. 7). Miten haluatte toisten kohtelevan teitä, kohdelkaa te heitä samoin. Ei niin, että joka rakastaa minua, sitä minä rakastan takaisin. Ei ainoastaan, että rakastan vain hyviä. Kuka on hyvä? Mikä on hyvää? Milloin olit itse hyvä?


Hyviä ovat kyykäärmeetkin, jos et astu niiden päälle”

Viime kerralla kerroin tämän tapauksen: me olimme menossa ylös skiittaan ja tapasimme iloisen vanhuksen. Me kerroimme hänelle: ”Dafnin tullissa oleva mies on erittäin hyvä mies. Erittäin hyvä.” Ja vanhus vastasi: ”Hyviä ovat myös kyykäärmeet, jos et astu niiden päälle.” Mitä tarkoittaa sanoa, että jokin on hyvää tai että minä olen hyvä?

Kun kukaan ei vaivaa meitä, silloin me olemme hyviä. Olennaista on se, kuinka hyviä me olemme koettelemusten aikana – silloin kun joku toinen vaivaa meitä. Sen vuoksi sillä ei ole arvoa, että rakastamme niitä, jotka ovat kaukana meistä. Se ei vaadi meiltä paljoa.

Ensiksikin meidän tulee rakastaa tavalla, jonka Kristus meille näytti. On olemassa monenlaisia erilaisia rakkauksia. Mitä rakkaus tarkoittaa? Rakastammeko niitä, jotka kehuvat meitä, mutta aiheuttavat meille vahinkoa? Rakastammeko niitä, jotka tekevät väärin, mutta emme auta heitä, ja he satuttavat meitä? Rakkaus, joka meillä on toisia kohtaan, on se rakkaus, jonka Kristus meille näytti: rakkaus, johon kuuluu nöyryys. Ei ainoastaan rakkaus vaan myös nöyryys. ”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” (Matt. 11:29)

Rakkaus uhraa jotain itsestään toisen hyväksi. On olemassa myös paholaisen rakkaus, joka puolestaan uhraa toisen. Hitler rakasti. Eikö hänellä ollut ihmisiä, joita hän rakasti? Eikö hänellä ollut nainen, jota hän rakasti? Ja toiset hän murhasi. Ja Al Capone, Yhdysvalloissa. Hänellä oli ympärillään miehet, joita hän rakasti. Ja toiset? Heidät hän murhasi. Tuollaisella rakkaudella ei ole arvoa. Se on paholaisen rakkautta.

Ei ole mitään arvoa sillä, että ihmiset vain puhuvat rakkaudesta. Rakkaus on paholaisen lempivaate. Se menee kaikkialle rakkaudella. ”Rakasta tätä, rakasta tuota.” Mikä rakkaus? Rakkaus, joka Hitlerillä oli? Mikä rakkaus? Rakastan ainoastaan silloin kun annat minulle asioita? Mikä rakkaus? Niiden, jotka haluavat vastalahjoja?

”Minä rakastin jotakuta vuosikymmeniä ja katso nyt kuinka hän kohtelee minua?” Joten sinä rakastat vain kun odotat jotain vastalahjaksi? Eikö tuo ole sellainen rakkaus, jota saadaan prostituoiduilta? Niinkö me rakastamme? Haluamme vastalahjan? Se on paholaisen rakkautta.


Opetamme esimerkillämme

Meidän tavoitteenamme on tuntea ja elää todeksi Kristuksen rakkaus. Kristuksen rakkaus oli nöyryyttä. Monilla himoilla on juurensa rakkaudessa. Meidän tulee olla varovaisia siinä, kuinka osoitamme rakkautta toisillemme. Meidän tulee olla varovaisia rakkaudessa toisia kohtaan, ettemme loukkaisi heitä. Meidän tulee olla varovaisia siinä, kuinka ohjaamme tai annamme neuvoja toisille rakkautemme kautta.

Kyllä, rakkauden kautta ohjaamme ja annamme neuvoja, mutta teemmekö sen hyvällä tavalla? Vai sanommeko toiselle: ”Kuuntele minua. Minulla on kokemusta. Minä tiedän tämän ja tuon.” Ja me nöyryytämme toista sen sijaan että rakastaisimme häntä?

Me annamme neuvoja, mutta tavalla jolla sen teemme, saamme toisen tuntemaan itsensä tyhmäksi. ”Sinä et voi ymmärtää sitä mitä tiedän. Minä olen viisaampi. Sen vuoksi kuuntele minua.” Ja me kuvittelemme, että osoitamme rakkautta. Autammeko toista tuolla tapaa? Vai haavoitammeko ja loukkaammeko heitä? Sen vuoksi meidän tulee olla varovaisia.

Meidän ei tulisi sekoittaa himojamme hyveisiin. Eräs isä tuli kerran luokseni ja sanoi: ”Yhtenä päivänä poikani tuli luokseni. Hän oli tavannut ihmisen, joka tarvitsi kipeästi rahaa. ”Hän on köyhä ja hänellä on lapsia. Tulisiko minun antaa hänelle suuri summa rahaa?” Ja ohjaajavanhus vastasi: ”Ei, lapseni. Sinä et anna rahoja hänelle. Anna rahat seurakuntasi papille ja kerro hänelle, että tuo tietty mies tarvitsee apua. Sano papille, että hän antaisi rahat tuolle miehelle. Kun toimit niin, kohdatessaan sinut köyhä mies ei ole häpeissään, eikä tunne olevansa sinulle velkaa.”

”Älä edes kerro toisille auttaa häntä, koska sinä autoit. Kun sana leviää, ja köyhä mies saa kuulla siitä, häntä alkaa vaivata se ja hän sanoo: ”Senkö vuoksi hän auttoi minua? Kehuskellakseen?” Se on Kristuksen rakkautta, että ei haluta mitään vastalahjaksi. Anna raha papille, ja pappi antaa sen eteenpäin.”

Meidän tulee olla varovaisia. Isä Porfyrios sanoi: ”Haluatko pelastaa lapsesi? Tulkaa pyhiksi.” Hyvin yksinkertaista. Mutta koska se on vaikeaa, me päätämme itse tehdä lapsistamme pyhiä. ”Tee noin. Tee näin. Mikset kuuntele minua?” Sanat ovat halpoja. Kuinka monta kertaa käskemme lastamme tekemään asioita, mutta itse emme tee niitä? Ja sen seurauksena lapsemme haavoittuvat.

Olin Saksassa, maaseudulla. Olin erään miehen kanssa autossa, kylässä, suurella tiellä. Yllättäen mies pysäytti auton. Järkyttyneenä minä katsoin vasemmalle ja oikealle. Hän sanoi: ”Auto.” Kuitenkaan missään ei yhden kilometrin säteellä näkynyt autoa. Ei yhdellä eikä toisella puolella. Ei yhtään autoa. Katsoin miestä hämmentyneenä ja hän osoitti minulle edessä olevaa punaista valoa. Minä katsoin valoa ja sitten miestä ja sanoin: ”Lasketko leikkiä?” Mies vastasi: ”Valolla on tarkoitus. Se on punainen. Meidän tulee pysäyttää, jotta meille ei tapahdu onnettomuutta.”

Minä sanoin: ”Ei sanani johtunut siitä, etten tietäisi (punaisen valon merkitystä). Kuitenkaan ei oikealla eikä vasemmalla puolella ole viiden kilometrin säteellä autoa. Sen vuoksi me voimme mennä punaisia valoja päin.” Ja mies vastasi: ”Minä tiedän, mutta jos joku nuori ihminen oppii tuollaisen käytöksen ja menee punaisia päin ja minä myös menen, silloin joudumme onnettomuuteen.”

Katsokaahan, tuolla tapaa me opetamme toisia. Lapsiamme ja kaikkia muita. Opetamme esimerkillämme. Se on rakkautta toista kohtaan.


Valeveljet

Entäpä jos Toinen on vaarallinen vihollinen? Jos hän ei ole veljemme tai sisaremme? Pyhä apostoli Paavali puhuu valeveljistä. Hän puhuu vaarallisista valeveljistä (vrt. 2 Kor. 11:26). Vanhus Paisios sanoi kerran: ”Ei ainoastaan Panagiavii tuo ihmisiä Pyhälle vuorelle. Myös paholainen tuo sinne ihmisiä.” Emmekö myös rukoile: ”Herra, suojele minua ystäviltäni”? Mitä teemme valeveljien kanssa?

Olkaa varovaisia. Näissä tapauksissa olemme urheita. Pysymme kannassamme ja laitamme toisen omalle paikalleen. Tämä ei tarkoita sitä, että meillä ei ole rakkautta.

Evankeliumeista voimme lukea, kuinka Kristus kärsi. Lyömistä, loukkauksia jne. Ja näiden tapausten joukossa eräs sotilas tulee ja lyö häntä. Mitä Kristus teki? Mitä Kristus sanoi? ”Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.” Käänsikö Kristus tässä tapauksessa toisen poskensa lyötäväksi? Ei kääntänyt. Miksi ei? Pyytääkö Kristus meitä tekemään asioita, joita Hän itse ei voinut tehdä? Miksei Hän kääntänyt toista poskea? Mitä Kristus teki? Hän kääntyi ja sanoi sotilaalle: ”Jos minä pahasti puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa; mutta jos minä puhuin oikein, miksi minua lyöt?”(Joh. 18:23) Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako se, että Hänellä ei ollut nöyryyttä? Mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se, että lyönnit olivat liian kivuliaita ja Hän vastasi vihassa? Laskemmeko leikkiä? Olivatko lyönnit liikaa? Kristushan hyväksyi ristinkuoleman. Hän hyväksyi kaikki lyönnit, loukkaukset jne. Hän hyväksyi ristin naulat. Hän opetti meille, että on aikoja, jolloin meidän tulee pitää oma kantamme ja laittaa toinen omalle paikalleen, koska he ovat vaarallisia itselleen.

Pyhä Nektarios karkoitettiin Aleksandrian patriarkaatista. Mitä tapahtui? Ottiko hän ja lähti? Ei. Hän todisti. Hän vaati, että hänen tapauksensa kuultaisiin vääriä syytöksiä ja valheita vastaan. Niinkuin silloin kun hänelle ei maksettu palkkaa. Miksi? Oliko hän itara? Oliko hän ylpeä? Kaikki tiesivät hänen köyhyydestään. Hän viljeli puutarhaa. Hän teki tämän näyttäkseen kaikille, kuinka tulee taistella silloin kun siihen on tarve.

Älkää nostako esimerkiksi tässä abba Makariosta, jonka mainitsin aiemmin – sitä, kuinka hän hyväksyi kaikki syytökset. Älkää, sillä hän teki hyvin tehdessään niin. Älkää nostako esimerkiksi abba Agathonia – kuinka hän hyväksyi syytökset. Älkää, sillä hänkin teki hyvin tehdessään niin. Mutta olkaamme varovaisia! Abba Agathon eli yksin, eikä abba Makarioksella ei ollut perhettä. Perheellisen ihmisen tai papin – heidän ei tule hyväksyä vääriä syytöksiä. Me laitamme toisen omalle paikalleen. Pyhä Raamattu sanoo: ”Tulkoon nöyrästä taistelija.”viii Se, joka on lempeä ja hyvä, taistelee.

Tulee aikoja, jolloin tulee edetä, ja aikoja, jolloin ei tule edetä. Kuinka meidän on mahdollista jatkaa tällä tavalla? Tällä rakkaudella Kristukseen, käyttäytymällä oikein? Kuinka? Kristuksen Kirkossa – ei missään muualla. Kristuksessa – ei missään muualla.”Ilman minua ette voi mitään tehdä,” sanoo Herra (vrt. Joh. 15:5). Pyhä Paavali sanoo: ”Minä voin kaiken Kristuksessa, joka minua vahvistaa.” (vrt. Fil. 4:13)

Ainoastaan Kirkon mysteeriossa meillä on oikeanlainen tieto siitä, kuinka tulee toimia oikein kussakin tilanteessa. Ainoastaan Kirkon mysteeriossa, katumuksen sakramentin, Ehtoollisen, kirkollisen elämän kautta. Kasteessa saamme Armon ymmärtää, kuinka toimia oikein jotakuta toista kohtaan ja kuinka osoittaa rakkautta jotakuta toista kohtaan.

Meidän tulee lukea Pyhää Raamattua, Uutta testamenttia. Meillä on aikaa niin monille asioille, mutta ei tälle hyvin pienelle, pienelle kirjaselle. Meillä ei ole mitään puolustuksia. Me luemme muita asioita. Joten meidän tulee lukea Raamattua, jotta opimme, kuinka elää toisten kanssa oikein.

Usein – älkäämme valehdelko – paholainen on tuo päiväämme asioita, jotta meillä ei olisi aikaa lukea Raamattua. Hyvä on, meillä ei siis ole aikaa lukea. Me menemme kirkkoon. Se on kuin harrastus. Kirkossa opitte Pyhistä evankeliumeista. Palvelusten aikana, ehtoopalveluksissa, aamupalveluksissa, ehtoonjälkeisissä palveluksissa, anomuskanoneissa – näiden palvelusten tekstit ovat lähtöisin suurimmaksi osaksi Raamatun kirjoituksista.

Pyhien elämänkerrat ovat sama kuin Raamatun kirjoitukset. Pyhät elivät Jumalan Sanan mukaan, minkä tiedämme tänään. Kuulette opetuspuheita. Miltä tämä kuulostaa – nyt kun minä puhun? Me muistamme Kristuksen. Kristus ei vain lukenut pyhiä kirjoituksia. Hän meni temppeleihin.

Meidän ei tule mennä kauaksi seurakunnistamme. Olkaa varovaisia tässä suhteessa! Te vierailette luostareissa ja pyhillä paikoilla. Rukoilette, saatte voimaa, puhutte toisten kanssa, mutta te elätte seurakunnissanne. Teidän tulee tukea seurakuntaanne ja sen papistoa.

Älkää odottako, että papisto tekee kaiken. He ovat ihmisiä kuten kaikki. He ovat perheellisiä ihmisiä kuten kaikki. Heillä on stressiä ja ongelmia. He kamppailevat omien tragedioidensa kanssa kuten me kaikki. Papisto tarvitsee myös apua. Ja teidän piispanne ja teidän metropoliittanne. Teidän ei tule mennä kauas seurakunnistanne ja hengellisistä perheistänne. Me pelastumme ja tulemme pyhiksi siellä, mihin Jumala on meidät asettanut seurakunnissamme. Autamme toinen toistamme – seurakunnissa, perheissä ja yhteisöissä.

”Jokainen paikallaan.”ix Ei ole paikkaa ilman kiusauksia. Eräs munkki ei kestänyt kiusauksiaan. Niinpä hän lähti. Ja silloin munkki näki miehen, joka näytti häneltä itseltään ja jolla oli päällä hänen kenkänsä ja vaatteensa. Munkki kysyi: ”Kuka sinä olet?” Hän vastasi: ”Minä olen se, joka saan sinut lähtemään. Minne tahansa menetkin, minä olen siellä.” Minne voisimme mennä, jonne paholainen ei meitä seuraisi? Sananlasku sanoo: ”Meri on kaikkialta suolainen.”

Älkää etsikö pyhiä paikkoja. Job tuli vanhurskaaksi tunkiolla, Loot tuli pyhäksi Sodomassa ja Gomorassa, ja Aadam teki syntiä paratiisissa. Ei paikka (kreik. topos) vaan tapa (kreik. tropos). Paikka ei pelasta. Sen sijaan meidän elämäntapamme on se, joka pelastaa. Tapa, jolla pelastun, on se tapa, jonka Kristus opetti meille. ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja,” sanoi pyhä Paavali (1 Kor. 11:1). Tällä tapaa me autamme toisia.

”Katsokaa, kuinka minä toimin,” teidän tulisi sanoa lapsillenne, ”ja matkikaa minua.” Voitteko sanoa niin heille? Näettekö tässä piilevän ongelman? Ongelma on meissä itsessämme. Sanat ovat halpoja. Muistatteko opettajienne sanat? Ette. Mutta muistatteko opettajanne? Muistatte. Se on oppitunti. Sillä tapaa meidän tulee olla toisten ihmisten kanssa. Ei ole itsekeskeistä auttaa itseään silloin kun aikoo auttaa toisia. Kirkossa me pelastumme. Kirkon sisällä meistä tulee hyviä ja pyhiä.

Yllättäen joku koputti Kolokotroniksenx ovelle. Hän avasi oven ja sen takaa paljastui ihminen, joka oli paniikissa ja huusi: ”Auta minua. Pelasta minut. Viranomaiset ovat kintereilläni.” Kolokotronis sulki oven ja etsi paikkaa, johon piilottaa hänet. ”Mitä sinä teit,” hän kysyi mieheltä. ”Minä tapoin erään miehen nimeltä (NIMI). He tappavat minut, jos saavat minut kiinni.” Ja hän oli tappanut Kolokotroniksen veljen. Ja Kolokotronis piilotti hänet. Kun viranomaiset sitten tulivat, hän lähetti heidät pois ja pelasti tuon miehen. Missä Kolokotronis koulutti itsensä? Kuinka monta kirjaa hän luki?


He elivät Kirkossa!

Eräs pappismunkki meni Athokselle ja halusi rakentaa kellarin. Hänellä oli kasa hyvälaatuista maata. Hän laittoi sen kottikärryihin. Hän ajatteli, että olisi sääli heittää se vain menemään. Niinpä hän otti kärryt ja kumosi maan naapurinsa maalle – useita kärryllisiä maata.

Toinen munkki huomasi tämän ja alkoi huutaa papille: ”Etkö ole häpeissäsi? Sinä käytät naapuriasi hyväksi! Näethän, että hän on yksinkertainen ja ystävällinen. Ja nyt sinä heität roskamaata hänen maalleen? Olet munkki! Etkö yhtään häpeä?”

Papista tuntui kauhealta. Hän näki toisten ihmisten sanovan: Jätä mies rauhaan. Pappi oli hyvin huolissaan. Hän tiesi, että maa oli hyvää. Mutta toinen munkki ajatteli, että kärrätyn maan mukana oli suuria kiviä. Pappi sanoi sitten työmiehelleen, joka ei ollut munkki vaan maallikko: ”Tuokaamme maa takaisin.” Joten nyt heidän täytyi tuoda maa takaisin vuoren rinnettä ylämäkeen. Kuinka se onnistuisi? Satoi vettä ja maasta tuli mutaa. On yksi asia kuljettaa maata alamäkeen ja toinen asia kuljettaa sitä ylämäkeen.

Papin alainen sanoi sitten: ”Vanhus, älkää kiinnittäkö huomiota tuohon toiseen munkkiin. Paholainen sai hänet sanomaan nuo asiat. Se oli kiusaus. Älkää olko huolissanne.”

Pappi vastasi: ”Ole hiljaa! Nytkö me syytämme paholaista?” Alainen vastasi: ”Ei, isä. Paastotkaamme. Paastotkaamme, jotta teille huutanut munkki saisi valaistuksen, että hän on tehnyt virheen.” Pappi vastasi: ”Ei! Tuon toisen munkin pitäisi paastota. Hän lihava ja hänen tulisi pudottaa painoa.”

Tämä tapaus osoittaa meille, että paastoaminen jonkun sellaisen puolesta, joka vihaa meitä tai vaivaa meitä, on yksi suurin ja muinaisin Kirkkomme laki. Se on käskyissä, joiden mukaan kaksitoista apostolia elivät (Didakhesta eli Kahdentoista apostolin opetuksesta).xi Se on vanhimpia lakeja, joita meillä kristittyinä on: paastotkaa vihamiestenne puolesta.

Mitä tietoa oli tuolla papin apulaisella? Tunsiko hän apostoleille annetut käskyt? Hän ei edes tiennyt, että nämä käskyt ovat olemassa. He eivät lukeneet teologisia tekstejä. He elivät Kirkossa! Kirkossa eläminen tuo meidän mieleemme hyviä ajatuksia ja hyvää käyttäytymistä. Se tuo esiin Kristuksen ajatuksia. Sinulle tulee Kristuksen viisauden ajatuksia. Sinä ajattelet niin kuin kristityn tulee.

Joku kerran sanoi: ”Viisautta on sillä, joka näkee, sillä joka katsoo.” Siemenessä, kananmunassa ja huonosti käyttäytyvässä lapsessa viisas ihminen näkee tammen, linnun ja pyhän ihmisen. Hän ei näe sitä, mitä ne ovat, vaan mitä niistä voi tulla. Tällä tapaa ajattelee kristitty.

Näemme rakkauden silmillä. Pyhä Paavali selittää kaiken kauniisti tunnetussa luvussa, rakkaudellisella tavalla: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. … vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.... vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.”(1 Kor. 13:1-3)

Synaksarion eli pyhien elämänkerta kertoo erään tunteikkaan tapauksen kahden ystävän välillä. Siellä kerrotaan suuresta rakkaudesta, joka heillä oli. Toinen oli nimeltään Nikeforos. Toinen oli Saprikios. Saprikios oli pappi. Molemmat olivat kristittyjä. Eräänä päivänä heillä oli riitaa keskenään. Siitä lähtien Saprikios vihasi Nikeforosta. Hän ei edes katsonut tähän. Nikeforos yritti palauttaa ystävyyden, mutta turhaan.

Nämä olivat niitä vuosia, jolloin kristittyjä vainottiin. Saprikios pidätettiin eräänä päivänä ja hän kesti kaikki kidutukset ja viranomaiset aikoivat teloittaa hänet. Rakkaudesta Kristukseen hän kesti kaikki lyönnit. Mutta nuori Nikeforos juoksee Saprikioksen luo ja pyytää häneltä anteeksiantoa ja sanoo: ”Anna minulle anteeksi, Jumalan mies. Se oli minun vikani. Anna minulle anteeksi. Älä kanna kaunaa minua kohtaan.”

Saprikios ei halunnut edes katsoa häntä. Taas Nikeforos anoi: ”Anna minulle anteeksi! Ennen kuin menet Kristuksen luo.” Saprikios ei vastannut mitään. Ja kun sotilaat ottivat esiin miekat, Saprikios kysyi heiltä: ”Miksi tapatte minut?” He vastasivat: ”Koska sinä et kiellä Kristusta, me uhraamme sinut jumalillemme.” Ja Saprikios sanoi: ”Hyvä on. Minä uhraan jumalille.” Ja Nikeforos huusi: ”Älä tee sitä! Jumalan mies! Koko tämän ajan sinä kestit!” Miksi näin kävi? Koska siihen asti hänellä oli ollut Jumalan Armo. Jumalan Armo vetäytyi nähdessään kuinka kovasydäminen Saprikios oli ja silloin hän kielsi Kristuksen. Sama tapahtui apostoli Pietarille. ”Minä kuolen sinun kanssasi, Kristus,” hän sanoi. Tuolloin Pietarilla oli Jumalan Armo. Kun hän oli kieltänyt Kristuksen kolme kertaa, hän menetti Jumalan armon. Joten Saprikios jäi eloon, ja Nikeforos mestattiin. Me juhlimme Nikeforosta helmikuussa.


Sen suurempaa rakkautta ei ole...”

Mikä on Kristuksen rakkaus niin että voidaan sanoa: ”Minä annan ruumiini poltettavaksi Kristuksen puolesta, mutta jos minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” Minkä tahansa ihmeen me suoritammekaan, eikä meillä ole rakkautta – me emme ole mitään. Mikä on Kristuksen rakkaus?

Kaoottisten vuosien aikana Venäjällä, kun kommunistit sotivat, monia tapettiin ja tapahtui epäoikeudenmukaisuuksia jne. Eräs pieni kylä oli tuolloin vallattu. Siellä oli eräs nainen, jolla oli kaksi lasta. Lapset olivat neljä- ja viisivuotiaat. Naisen aviomies oli vastarinnan armeijassa. Nainen piileskeli autiossa talossa ja odotti, että voisi jokin päivä paeta kylästä.

Eräänä päivänä nuori, iältään noin 20-vuotias, nainen nimeltä Natalia koputti talon oveen. Lapsien äiti oli samanikäinen kuin Natalia. Natalia halusi tietää, oliko äiti se, kenen hän oletti tämän olevan. ”Kyllä, se olen minä,” äiti vastasi. Natalia kertoi hänelle, että viranomaiset tietävät, missä hän piileskelee ja aikovat ottaa hänet tuona yönä kiinni ja teloittaa. ”Se tapahtuu, koska aviomiehesi on heitä vastaan,” Natalia sanoi äidille.

Natalia sanoi: ”Teidän täytyy lähteä heti.” Katsottuaan lapsiaan äiti sanoi: ”Kuinka?” Nataliasta, joka oli muukalainen, tuli Evankeliumin lähimmäinen. Natalia vastasi: ”Kyllä, te voitte lähteä. Minä jään tänne ja sanon sinun nimesi, kun he tulevat pidättämään sinua.” Äiti vastasi: ”Mutta he tappavat sinut!” Natalia vastasi: ”Kyllä, he tappavat. Mutta minulla ei ole lapsia.” Ja hän otti äidin paikan. Äiti ja kaksi lasta lähtivät.

Me voimme kuvitella, mitä sitten tapahtui. Me voimme kuvitella kylmyyden ja kosteuden ja sen pimeän paikan, missä Natalia odotti, että hän tulisi tapetuksi. Ja voimme muistaa, kuinka Kristus oli Getsemanessa ja odotti juovansa kuoleman katkeran maljan. Ja kuinka vastata kuin Kristus: Jumalallisella hiljaisuudella.

Me voimme kuvitella, kuinka Natalia ajatteli niitä ihmisiä, jotka olisivat voineet tukea häntä, mutta olivat nyt kaukana. Aivan niin kuin Kristuksen opetuslapset nukkuivat. Natalia ei voinut kääntyä kenenkään puoleen saadakseen lohtua, ilman että olisi pettänyt äitiä. Me voimme kuvitella, että hän ainakin rukoili, että hänen uhrinsa ei menisi hukkaan ja ajatteli, mitä tapahtuisi äidille ja lapsille hänen kuolemansa jälkeen. Eikä ollut vastausta. Olivat ainoastaan Kristuksen sanat: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:13)

Me voimme kuvitella, että hän ajatteli sitä, kuinka olisi mahdollista päästä turvaan hänen tilanteestaan. Mutta hän ei voinut tehdä sitä, ellei hän avaisi ovea ja tulisi jälleen itsekseen – sen sijaan että oli olevinaan tuo äiti. Hän pystyisi todistamaankin sen. Mutta ei – Natalia päätti kuolla. Äiti ja lapset pelastuivat tilanteestaan.


Loppusanat

”Niin pysyvät nämä kolme: Usko, Toivo ja Rakkaus,” sanoi apostoli Paavali (vrt. 1 Kor. 13:13) Kun meidät asetetaan Kristuksen eteen, jotta pelastuisimme, kaikki tuo hävitetään. Uskolla ei ole arvoa. Tai on sillä, mutta kun meidät asetetaan Kristuksen eteen, mitä me uskomme? Mehän näemme Hänet. Eikö toivolla ole mitään arvoa? Se on suuri hyve, mutta kun olemme Kristuksen edessä, mitä me toivomme? Meillähän on Hänet. Mutta Rakkaus pysyy iankaikkisesti. Rakkaus on suurin.

Oli olemassa toisiakin tapoja, joilla Kristus olisi saatettu teloittaa. Miksi Kristus hyväksyi kuoleman ristillä? Sen vuoksi, että Kristuksen kädet naulattaisiin ristille; että Hänen käsivartensa olisivat ikuisesti avoimina, avoimena ja hyväksyvänä syleilynä. Niin meidän täytyy tehdä toisia kohtaan.






Alaviitteet:

i Ο Χριστός «εν ετέρα μορφή». Katso esimerkiksi: http://agioritikesmnimes.blogspot.fi/2014/03/4486.html
ii Pyhä Antonios Suuri sanoi: ”Lähimmäisestä riippuu elämä ja kuolema, sillä jos voitamme veljen, voitamme Jumalan, mutta jos loukkaamme veljeä, teemme synnin Kristusta vastaan.” Kts. Gerontikon, s. 23, kohta 9. Gerontikon eli Pyhien vanhusten sanomaa (suom. Johannes Seppälä. Ortokirja, 1984).
iii John Donnen runo kuuluu suomennettuna seuraavasti:
Yksikään ihminen ei ole saari,
täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannermaata,
kokonaisuuden osa: jos meri huuhtaisee mukaansa
maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;
Ne soivat sinulle.
iv Vanhus Efraim Katunakialainen eli 1912–1998. Hän oli läheinen vanhus Joosef Hesykastin ja tämän veljestön kanssa, vaikka kuuluikin itse toiseen veljestöön. Diakoni Osmo Kurola on kirjoittanut vanhus Efraimin elämästä alustuksen "Vanhus Efraim Katunakialainen, Joosef Hesykastin oppilas".
v Kts. esimerkiksi pyhän Johannes Krysostomoksen opetuspuheita Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta (Puhe 7:4) 
vi Abba Makarioksesta: Gerontikon, s. 114 kohta 18 ja s. 121, kohta 40. Abba Agathonista: Gerontikon, s. 9 kohta 5.
vii Panagia, Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä eli neitsyt Maria.
viii Jooel 3:11 (Septuaginta). Septuagintan mukainen teksti kuuluu: ο πραΰς έστω μαχητής.
ix εκαστος εφ ω εταχθη. Kyseessä on yleinen sanonta, joka on lähtöisin mahdollisesti Platonin teksteistä (tai ainakin esiintyy hänen kirjoituksissaan).
x Isä Nikonin mainitsema Kolokotronis on ilmeisesti Theodoros Kolokotronis (Θεόδωρος Κολοκοτρώνης), tunnettu kreikkalainen vapaustaistelija. Hän eli vuosina 1770–1843.
xi Didakhe I: ”νηστεύετε δὲ ὑπὲρ τῶν διωκότων ὑμᾶς.”