tiistaina

Freskomaalari kertoo: Pyhän Basileios Suuren kirkko (osa 9)



Seuraa jatkoa I:lle, II:lle, III:lle, IV:lle, V:lle, VI:lle ja VII:lle sekä VIII:lle osalle "Freskomaalari kertoo"-sarjasta.



Päivi Kristiina Loikala: 
Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- IX osa









Sen jälkeen kun oli saanut maalattua Lasaruksen, aloitin Jerusalemiin ratsastuksen piirtämisen ja maalaamisen. Juuri kun sain seinälle siirrettyä koko mallin ja taustoja oli jo tehty, saapui Hannu pyhiinvaellusmatkalta Kreikasta. Hän oli nähnyt monissa kappeleissa ja kirkoissa kuvaukset ilman reunuksia, yhdessä pötkössä jatkuvana kuvanauhana. Niin kuvaukset soljuisivat eteenpäin toisiinsa nitoutuen.

No, kyllä se mahdollista oli vieläkin, jos vaan niin sovitaan. Ensin piti vähentää opetuslapsia ja siirtää vuoria ja Betania. Lopulta kaikki suostui asettumaan paikoilleen ja maalaaminen sai jatkua. Tein Jerusalemia, ja minut valtasi kummallinen ilo ja riemu.







Laulelin telineillä kaikenlaisia veisuja, joita tuli mieleen. Aasikin tuli valmiiksi ja odotti Kristusta. Kaikki tuli niin vaivattomasti ja helposti. Ihmeellistä on, kuinka aika venyy ja tuntuu, että päivässä saa aikaiseksi vaikka kuinka paljon.

Minna tuli taas auttamaan ja liimasimme viimeiset kaksi apostolia seinälle. Anna-Leena oli pienten lasten kanssa mukana seuraamassa, kuinka työ eteni. Lapset kuuntelivat kertomuksia kuvista ja kuuntelivat alkurukouksia ja tropareita. Työn alkaessa huomasimme, että kankaat olivat vähän miten kuten ja olikin vaikea saada siistiksi reunoja ja saumoja. Sitten vielä tietenkin loppui liitukin, niin jäi loputkin saumat vaiheeseen.






Kun saimme työn tehtyä ja siirsimme telineet pois edestä, yllätyimme! Taas yksi pieni palanen, ja työ meni kuin jättiläisen harppauksen eteenpäin. Koko seinä oli melkein valmis - melkein. Pieni palanen sai aikaan sen, että mikä näytti äsken ihan keskeneräiseltä, muuttui ihan totaalisesti. Uskomatonta, ei voi ymmärtää! Tämä taas tuo lisää puhtia ja vauhti kiihtyy.

Kummallista on sekin, että meinaan saada ihan oikeasti palkkaa. On kyllä sen verran outo ajatus, etten ihan vielä usko. Kyllä se oikeasti helpottaa, ei tarvitse miettiä, joudunko muihin hommiin kesken kaiken. Ja onhan siinä enemmän sitten käyttövaroja kuin esimerkiksi työkokeilussa. Mihinkähän sitä oikein syytää sitten? Rahalla vaan on taipumus ihan itsestään huveta, jos vaikka enemmän tulisikin.