tiistaina

Freskomaalari kertoo: Pyhän Basileios Suuren kirkko (osa 10)

Seuraa jatkoa I:lle, II:lle, III:lle, IV:lle, V:lle, VI:lle ja VII:lle, VIII:lle ja IX:lle osalle "Freskomaalari kertoo"-sarjasta.




Päivi Kristiina Loikala: 
Kirkko pyhälle Basileios Suurelle 
- X osa


Kotona odottavat kaikki syystyöt. Korjattu maanmuokkaus kone täytyy kuljettaa mökille. Ruoho on leikattava, komposti käännettävä, huusi tyhjennettävä ja vaikka mitä. Siinä menee monta päivää töissä, jotka vain on tehtävä. Mieltä kaivelee, kun saan palkkaa ja täällä vaan tongin. Siksi raadan kuin heikkohermoinen, että voin rauhassa sitten aloittaa maalaustyön.





Kotona jatkan opetuslasten maalaamista viiniköynnökseen ja huomaan, ettei minulla olekaan kunnon mittapiirustusta seuraavasta seinästä. Rutistan aivoista kaiken irti ja vastakkaiseen seinään verraten teen mittaukset, jotka toivottavasti ovat oikein. Marisen asiasta Minnalle, joka lupaa mitata tästedes kunnolla seuraavat. Se luonnistuu häneltä helposti, koska hän on ollut kartanpiirtäjänä. Koska meillä on suunnitelmissa, että tulevaisuudessa tekisimme tätä työtä yhdessä, niin nyt on erinomainen tilaisuus harjoitella kuvioita. Työt alkavat jakaantua ihan itsestään.

Minna mittaa, mie maalaan. Yhdes' liimataan kankaat, jotka olen tehnyt kotona. Minna tekee mosaiikkilattian ja maalaa ornamentteja. Kahdestaan on niin kiva tehä töitä. Voisiko tästä oikeasti tulla jotain, jota lopun ikämme saisimme tehdä?



Joudun muuttamaan piirustusten ajateltua järjestystä, koska seinä ei riitä sillä tavalla, kun olin kaavaillut. Piirrän loput opetuslapset ja Kristuksen yhtenä kokonaisena pötkönä. Siitä tulee niin pitkä, että koti juuri ja juuri riittää, kun levitän sen lattialle. Helppoa yhdistää kuviot toisiinsa ja korjata virheet, kun näkee kokonaisuuden. Tähän mennessä kokonaisuus on ollut vain päässäni ja olen tehnyt kaiken osissa.

Ajelen taas Lammille, jossa on oikein hyvä seminaari - aiheena luostarielämä ja -kilvoitus sekä maallikon kilvoituselämä. Kreikasta Athosvuorelta tuli isä Nikon ja Amerikasta igumenia Emiliani. Suomesta oli nunna Kristoduli Lintulasta ja pappismunkki Mikael Valamosta.



Sainkin hyviä ohjeita ja tarkennuksia tietoihini. En ollut ymmärtänyt, että rippi-isä onaivan eri asia kuin ohjaajavanhus. Jotenkin olin sekoittanut kaksi käsitettä toisiinsa ja etsinyt mahdottomuuksia. Silti minusta tuntuisi hyvälle, jos joku olisi henkinen ohjaaja, kun tässä maalaushommassa törmää kummallisiin asioihin ja ongelmiin.

Vähän tuntuu välillä, että on kuin lastu laineilla. Yritän itsekseni ratkoa ongelmiani vaan mahdanko päätyä kunnollisiin lopputuloksiin. Unohtelen asioita, muutun hajamieliseksi. Ihmiset tuskastuvat minuun, ja mie vähän mökötän välillä. Onneksi mökötys on heikoin laji minulla, yleensä ei kestä kovin kauaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.